Jopa 80 % Ahvenanmaan kotitalouksista saa Safera-liesivahdin
Vakuutusyhtiö Ömsen asentaa maksutta Safera-liesivahdit asiakkailleen Ahvenanmaalla.
Suomalainen vakuutusyhtiö Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag halusi parantaa asiakkaidensa kotien turvallisuutta huomattuaan, että ruoanlaittoon liittyvät tulipalot olivat yleistyneet. Saferan liesivahdit olivat juuri sopiva ratkaisu Ömsenin tarpeisiin, ja yhtiö aloitti viisivuotisen ohjelman, jonka aikana yhtiön kotivakuutusasiakkaille asennetaan Saferan liesivahdit.
Ruoanlaittoon liittyvien tulipalojen yleistyminen kiinnitti Ömsenin huomion
Ömsenin riskienhallintapäällikkö Robert Knahpe kertoo, että lieden käyttöön liittyvät onnettomuudet ovat yleistyneet kaikissa ikäryhmissä: ”Olemme huomanneet, että ruoanlaittoon liittyvät tulipalot ovat yleistyneet, ja pelkäämme niiden lisääntyvän myös tulevaisuudessa. Ihmiset tekevät nykyään yhtä aikaa monia eri asioita ja käyttävät ruokaa laittaessaan esimerkiksi puhelinta ja tablettia, jolloin liesi voi jäädä valvomatta.”
Ömsen halusi kääntää suunnan parempaan ja päätti asentaa liesivahdin kaikille kotivakuutusasiakkailleen.

Safera-liesivahdit parantavat paloturvallisuutta
Knahpe tutustui liesivahtiratkaisuihin: ”Ruotsalaiset kollegani suosittelivat lämpimästi Saferan tuotteita markkinoiden parhaina liesivahteina.”
”Meistä oli hienoa löytää projektiin suomalainen yritys. Keskusteltuamme Saferan kanssa päätimme valita käyttöön Saferan-liesivahdit ja Saferan kumppaniksemme”, Knahpe kertoo.

Safera-liesivahdit asennetaan suurimpaan osaan Ahvenanmaan kotitalouksista
Liesivahtien asennuksesta vastaa ahvenanmaalainen sähkö- ja LVI-yritys Klingbergs Elektriska Ab.
Klingbergs Elektriskan toimitusjohtaja Kent Klingberg kertoo, että yhteistyö on alkanut erittäin hyvin: ”Safera nimitti meille tietyn yhteyshenkilön, joka vastasi suoraan asentajiemme kysymyksiin. Tämän ansiosta kaikki haastavat tilanteet asennustyön alkuvaiheessa pystyttiin ratkaisemaan nopeasti. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Saferan tukipalveluihin.”
Robert Knahpen mielestä laajalla asennusohjelmalla on pitkällä aikavälillä useita positiivisia vaikutuksia. Jopa 80 prosenttia Ahvenanmaan kotitalouksista saa Safera-liesivahdin:
”Kun ruoanlaittoon liittyvien tulipalojen määrä laskee, myös Ömsenin kulut laskevat. Sillä on puolestaan myönteinen vaikutus asiakkaidemme vakuutusmaksuihin.
Asennusprojektin avulla voimme myös auttaa asiakkaitamme välttämään valtavan stressin, jota ruoanlaittoon liittyvät tulipalot usein aiheuttavat. Onnettomuuksiin liittyy usein psykologisia traumoja ja taloudellisia kustannuksia sekä aineellisia vahinkoja.”
Lue myös:
Liesivahti – Usein kysytyt kysymykset
Liesivahti löytyy jo monesta kodista, mutta suurelle yleisölle se on silti usein vähemmän tuttu. Täällä vastauksia meiltä eniten kysyttyihin kysymyksiin.
Liesivahti voi pelastaa muistisairaan tai vanhuksen hengen
Huoli liesipalosta on monen hoivatyötä tekevän arkea. Liesipalo voi syttyä monesta syystä: liesi unohtuu päälle, ruoka palaa pohjaan, rasva kuumenee liikaa tai kuumalle levylle päätyy…
Pienhiukkasilla PM2.5 on merkittävä vaikutus terveyteen – Saferan anturijärjestelmä mittaa pienhiukkaset luotettavasti
Pienhiukkaset ovat nykypäivän suurin ympäristöterveysongelma. Pienhiukkasten luotettavaan mittaamiseen on aiemmin tarvittu kalliita mittalaitteita, mutta suomalainen Safera on kehittänyt niiden luotettavaan mittaamiseen ja tiedon analysointiin kustannustehokkaita
Päivitetty SFS 6000 – Katso missä kohteissa liesivahti on nyt pakollinen
Uusimmassa SFS 6000 -standardisarjan päivityksessä paloturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Uudet määräykset ovat astuneet voimaan tämän vuoden 2023 alusta. Paloturvallisuuden osalta keskeinen päivitys liittyy lieden